Energian säästämiseen on tarjolla mediassa paljon vinkkejä, mutta mielestäni liian vähän on painotettu lämmityksen ja muiden energian käyttömuotojen välistä suurta eroa. Erityisesti veden lämmittämiseen vaadittavan energian määrä on erittäin suuri verraten muihin käyttömuotoihin. Liian usein kuulee jonkin henkilön oikeuttavan pitkiä suihkuja tai muuta mukavuuteen perustuvaa liiallista energiankäyttöä sillä, että aiheutettu vahinko hyvitetään vaikkapa sammuttelemalla turhia valoja asunnossa tai tekemällä fiksumpia ruokahankintoja. Edellä mainitut toimet ovat tietenkin tärkeitä varsinkin koko väestön mittakaavassa, mutta niillä ei voi hyvittää lämmitetyn veden kuluttamaa massiivista energiamäärää.
Lukion fysiikan tiedoilla voi laskea, että kun suihkun virtaus on noin 12 litraa minuutissa ja jos henkilö ottaa 10 minuuttisen kuuman 40 celsiusasteisen suihkun, niin valutetun 120 litran sisältämä energiamäärä riittäisi polttamaan tavallista 6 Watin led kattovaloa noin 900 tuntia ottaen huomioon, että kaikki vedessä oleva energiamäärä ei ole sinne lämmityksellä erikseen lisättyä.
Energian säästäminen ei ole helppoa, mutta tuo edellä mainittu esimerkki kuvastaa mielestäni hyvin ihan globaalillakin tasolla jo tehtyjen energiansäästöjen ja oikeasti muutokseen riittävien toimien välistä kuilua.
Pidetään kuitenkin positiivinen mieli ja yritetään parhaamme, mutta toivottavasti tästä nousi jotakin ajatuksia valintoihisi. Luonto kiittää :)
Alla kyseisen esimerkin laskukaava.
